Monday, November 30, 2009

kun sawzimaa taakse jai mietin hiljaa mielessain mita siita kertoisin, kysyjilla vastaisin, kertoisinki totuuden...

maa vaihtui, nyt nautitaan aurinkosta etela-afrikassa cape townissa.

viika viikko toissa meni ja tuli taas oltua myos viihteen puolella.

tiistaina oli pari kaverii tutustuu meian harkkapaikkaan ja kaytiin taas syomassa kasin iso kasaa lihaa paikallisessa grillipaikassa.

keskiviikkona oli vuorossa leipakeikka. lahettiin ajaa aamulla laheiseen kaupunkiin ja siella yhteen leipomon eteen. siella kasattiin avolavallinen leipaa mukaan ja lahettiin ajaa takaisin manziiniin. harvoin sita saa ihmiset pysahtymaan ja tuijottamaan pitkaan peraan. no harvoin sita nakee lavallisen leipaa menevan nenan edessa. lahettiin sitten jakaa leipii meian koteihin ja ruokakeittioihin. yhteensa yli 300 leipaa meni silla kieroksella.

torstai paivalla oli kattomassa meian poikien marimbas ryhman harjoituksia. vau etta pojat osaa soittaa hyvin ja ilman nuotteja

torstai iltana kaytiin hyvastelee pojat kolmessa talossa. haikeeta oli vahan kaikilla. tee 10 viikkoo tiivisti toita, niin kyl se jossain tuntuu.

perjantaina oli sitten laksiaiset jarjeston puolesta, jalleen piti sanoo hyvasti, ehk ei naha enaan ikina. paikalla oli myos meian koulun bandi. taas sai ihmetella soitto taitoa.

perjantai iltana meian harkka ohjaaja vei meiat perinteiselle kierroksella paikallisbubeihin. kun paikkaliskaverit kuuli et missa me ollaab, ne kysyli et mita hittoo te siella teette. =). ja sit siel alko puukot heiluu.

lauantaina oli jallee hause on fire volum 3. esiintynyt bandi ihan paska. muuten ilta hauska ja mukva. ikavaa jalleen sano hyvasteja yhelle kui toisellekkin.

muutaman nukkumistunnin jalkaa sunnuntaina oli heratys lennolle. suunaksi otettiin kap kaupunki. siita tekstii myohemmin

Monday, November 23, 2009

jos joskus menis suunitelman mukaan

2 viikkoo vierahtanyt nopeasti

kohta aika sanoa good bya swazimaa.

toita jalleen tullut tehtyyy,
yliopistolla ja havulaaksossa kayty tutustuu
ali reflektio takana
milwane nahty
muutamat bileet kieretty

ja tiistaina 9.11 meilta meni vedet poikki. olin tekemassa lounasta ja aloin tiskaa astioita niin eka loppuu lammin ja kohta peraa ei tuu ees kylmaa vetta. oltiin vahan et mita ihmetta. toimistolle kaytiin kertoo ja ne lupas lahettaa jonkun joskus korjaa. huomas taas et ilman sahkoo kyl parjaa mut ilman vetta se on jo hankalampaa. ajatelkaa 1 ihmista asuu kampassa ja mistaan ei tuu vetta. vessa ei toimi, ei saa tiskivetta ei voi kayda suihkussa, ei mitaan. no onneks illalla satoi vetta et saatiin kerattyy sita et saatin vessa toimii. no onneks korjaaja tuli keskiviikkona ja saatiin vetta.

torstainan oli veirali swazimaan yliopistolla tapaa paikallisii sosiaalialan opiskelijoita. no paastiin yliopistolle niin kuullaa et ei taala oo mitaan opiskelijoita, ne osoittamassa mielta paakaupunkissa. jaa kampuksella opiskelijat lauloivat ja osottivat mielta.

perjantaina oli sitten semmonen ukonilma et ei oo toista nahny.

launtaina oltiin milwanessa uimassa.

samana iltana piti menna olutfestareille, mut ne makso ihan tuhottamasti sisaan ja sen sijaan paadyttiin paikallisten kavereitten kotiin juhlii.

seuraava viikko olit tylsaa toissa. miinaharava ja tetris on hyvaa tyotoimintaa

perjantaina oli tarkoitus pitaa rauhallinen koti ilta. mut sit tuli muut vapaaehtoiset ja kerto et esulwiinissa on kotibileet et me ollaan menossa sinne et lahetteko mukaan. no eiku taas menoks. paadyttiin rikkaitten valkoisten bileisiin.

yllatys oli et yhtaakkii meian luo tuloo swasi mies ja kysyy et ollaaks me suomalaisii ja myonettaan ja sanoo vittu perkele, ja vetaa siihen naisen joka sanoo et moi, loydettiin sit sielta taas myos uusia suomalaisii.

lauantaina oli tarkoitus lahtee vaahtobileisiin. mut sit akkii meian kampaa tayna ihmisii ja yllatys ja yllatys siirytaan jalleen taas paikallisten kavereitten kotiin jatkoille, jottei herateta pihan toisella puolella asuvii fathereita. ei enaan tietookaan vaahtobileista

Monday, November 9, 2009

Kuinka monta suomalaista mahtuu hiaceen?

Viikko jaalleen vierahtanyt. edellista viikko vaivannut tylsyys ja vasymys alkaa helpottaa. Paikka alkaa tuntuu kodilta. viikkoon mahtui monta paivaa avolavan kyydissa, suomibailut ja rumpubileet.

Maanantaina mentiin normaalisti toihin toimistolle aamusta. ja saatiinkin tietaa, et nyt lahetaan ja hypatkaa avolavan kyytiin. Lahettiin yhteen 'tukkuun', ja ostettiin 20 x 50 kg papuja ja 10 x 50 kg jotain muuta, en muista enaa mita, mutta jotain ruokatarvikkeita. ajettiin sitten koulun takana olevalle varastolle, johon rahdattiin 15 pussia papuja ja muutama pussi muuta. taman jalkeen lahettiin kiertaa meidan taloja, ja pudotettiin jokaiseen taloon 2 pussia papuja ja 1 pussi muuta.

No tiistaina mentiin toimistoon aamulla uudestaan ja kuultiin et kaks lahtee yhden tyontekijan kanssa tukkuun ja toiset toisen mukana ostaa sokeria. No mina ja toinen lahettiin sokerin ostoon ohjaajan kanssa. Mentiin ja ostettiin 5 x 50 kg sokeriin ja lahettiin uudestaan varastolle hakemaa ison kasan pesuaineita, saippuaa, suolaa, ratteja, mehua, pap, hammastahnaa, vessapaperii, kenkavahvaa… Lahettiin jakaa niita sitten taloille. Ajatelle noin 30 poikaa pitaa tulle toimeen kuukauden 3 hammastahna purkilla, 24 vessapaperirullalla…

Keskiviikko oli ihmeellinen paperi. aamulla kuultiin et nyt lahetaan hakemaan nuotiopuita, lahto oli tunnin kuluttua, yllattaen vain mina lahin mukaan. Yks hainpas yllattaen yhen vapaaehtoisen mukaan leffaprojektii tekee, sitten kaks lahti toisen vapaaehtoisen mukaan auttamaan korukaupassa. ja yllattaen vain mie olin jaljella. lahettiin sitten ohjaajan kaa yhesta kodista hakee kaks poikaa oppaiksi kesken koulupaivan. ajettiin sit keskelle maaseutua ja pysahdyttiin yhden koulun eteen kyselemaan miesta joka tietaisi puista jotain. Ekan kerran matkan aikana oikein tuns et erottu massasta ihonvarin takia. Vaikka Manzinissa suurin osa on tummaihoisia, niin ei sita oo sellain tuntenut kaupunkissa olessa, vaik kyl ymmartaa paikallisten kielesta kun ne puhuu valkoisista. Mut maaseudulla ihmiset pysahty katsoo mua. Hetken paasta jatkettiin matkaa ja kierreltiin erinaisia pihoja etsimassa miesta. vihdoin loydettiin mies, ja lahettii sit keskelle afrikkalaista metsaa hakemaan kyytiin lavan taydelta polttopuita. vihdoin paastiin takaisin Manziiniin, oli aika janittavat paikat, polttoainetta ei tankissa ollut hirveasti.

Torstain oli taas tylsa paivatoimistolla.

Perjantaina tuli sitten muutama kaveri tutustumaan manzini youth careen. Kierattettiin heita yhella kodilla aluks, minka yhteydessa on koulu, sielt selvittyamma suunattii toimistolla ja lahettiin kiertaa koruaskartelu pajaa. sielta selvittyamme paasimme vihdoin kauan odotetulle lounaalla ohjaamme kanssa. Oltiin kysytty ohjalta, et tietaaks se yhtaan hyvaa lounas paikkaa Manziinista. se puhu muutamasta ja sit se ehotti et sie vie meiat perjantaina lounaalle yhteen paikkaa. tarkempaa tietoa ei oikein herunnu, muutako, et grilliruokaa. Perjantaina suunattii sit sinne. Tultiin paikan pihalle, samassa kompleksissa oli ruokakauppa mysteerikauppa nimeltaan, kuis moni lahtis sinne ostoksilla. Tultiin sitten raflan eteen ja vahan ihmeteltiin et mihin me oikeen tultiin, sil toisessa huoneessa oli lihatiski ja toisessa viinakauppa. ok. ei mittaan ostettiin iso kasa lihaa 9 € 6 henkelle ja lahettiin sitten takapihalle grillaa.

Vihdoin paastiin syomaan paikalliseen tapaan eli kasin. Ruoka oli todella hyvaa ja eika tullut mitaan tauteja.

Perjantaina oli sitten myos suomibileet meian kampilla. Idea lahti siita, et muu vapaaehtoiset kysy meitla kuukaus sitten et milloin on Suomen itsenaisyys paiva ja vietatteko te sita jotenkin. kerrottiin et se on 6.12 ja joo kyl sita juhlitaan. No naa halus pitaa Suomi bileet sit silloin, mut sitten ne tajus et ei me olla enaan taalla silloin ja paatettiin aikaistaa bileita kuukahdella. eli suomibileiden paivaks paaty 6.11. paivalla lahettiin tuhlaa rahaa toiseen tukkuun. Piti ostaa booli tarvikkeet ja iso kasa sipsei. tuli ostettuu booliin 12 l limuu ja 2 l vahvempaa ja lisaksi noin 2kg sipsii. tukun kasalla todettiin et just eihan taala ole muovipusseja no ei kun sitten kasissa kanstaa niita pari sataa metrii kampille, no onneks meita oli monta hakureissulla. Oli ihan normi tukkukauppa, mut harvoin sita paasee ostaa vahvempaa juomaa kristillisen jarjeston tilin kautta, onnistuisko Suomessa? Muutenkin aika hamaavaa kristillisten jarjestojen kouluja sponsoroi pikaruokajatti kfc. tarjolla laitettiin myös vesimeloneja tai paremmin vodkameloneja. sil edellisena iltana hoitsut piikittivat kokonaiseen vesimeeloonii 3 dl vodkaa.

Kamppa sitten koristeltiin sinisilla ilmapalloilla ja paperista tehtiin valkoiseen seinaa sininen risti suomen lipuksi, ja alle suomen kartta. Tiesitteko et joulupukki asuu keskella suomea? ainakin tan kartan mukaan. Tehtiin myos sinisen varista boolia ja muutama toi sinisen varisia laskiaispullia. Olivat aika jannan varisia, naytti et no oli homeessa, mut oikeesti maistuivat ihan oikeilta pullilta. Suomi bileisiin sit saapu meian kuuden suomalaisen seuraks 10 muuta suomalaista, muiten vapaaehtoisten lisaksi 5-6 muuta ulkomaalaista. Kaiken huippu oli, et taa meian ohjaaja saapu myos naihin bileisiin ja se oli ihan oikeesti ihan raka kannissa, mut oli liikkella autolla. Loppu illasta lahettii jatkoilla paikalliseen. Ei meit menny sisaan kun yhteensa yhta aikaa kun 24 ihmista.

Lauantai aamu menikin sitten toipuessa ja pitsaa syodessa. Lauantai iltana oli sitten vuorossa rumpuworkshop mbabanessa. Kuulosti hyvat, paikka olis gettossa mihin ei periaatteessa olisi asiaa vaalee ihosilla, ja nyt sitten ois suuntaamassa 20 vaaleaihoista.

Alun perin piti meian naha mbabanes komiasemalla kello 6. Tuli viesti et joo vaihtu aika nahaan puol 7 siella. No paastiin sinne ja jaatiin odottaa et kaikki paas sinne asti ja sit ootettii heppuu joka jarjesti tan homman kaveri oli semmoiset puolisen tuntii myohass, ja sit ku se tuli se alkoi vasta sitten jarjestaa kyytin meilla ja siihen meni seuraavat puol tuntii. Joo kyl on maailma jarkevin paikka hinkata vaalee ihoisen kun lauantai iltana tunnin mbabanen keskustassa. No lopulta kyyti tuli ja paastin paikalle. 14 paikkaseen hiazekompii änkesi 18 suomalaista, kuski ja 3 muuta paikallista.Jossain valissa oli tieto, et joo me mennaan etelaisen afrikan vanhimmille kaivoksille, no ei sit suunattu sinnekkaan vaan lahetti jankkaajan kampille. paikka oli ihan makea ja hieno. Mut ei hel''' tata paikallista meininkia, mikaa asia mita sovitaan ala silloin kun pitais. ekat kaks tuntii odotettiin et rummu saataisiin paikalle ja kateltiin niiden laulu esityksii. Oli pikkuisen vasyttavaa ja tylsaa. ja meininki oli enemman jamaikalaista kun afrikkalaist. Yhes vaiheessa katsoin et minka kasvin vieressa istuin. no siina oli sitten ihkaelava kokaiini pensas.

Lopulta saatiin ruokaa (kasvis) , no meille oli luvattu et joo kyl te saatte grillata jos tuotte omat lihat mukananne. no meilla ois ollu mu se grilli mihin laitettiin tuli. no paikalliset piti siina koko ajan niin suurta liekkii et jai pihvit paistamatta. lopult myos saatiin rummut paikkalle, mut koko ilta oli turhaan heitettyy aikaa ja rahaa.

Sunnuntai kuluikin sitten levatessa. tehtiin porukalla ruokaa. Tehtiin iso satsii hyvaa perunamuusia, kastiketta, lihaa ja saalattia. Empa oo koskaan syony yhta hyvaa lammasta vaik oli tosi rasvasta.

Oleskelu Swazimaassa on enaa jaljella 3 viikkoa, aika menny todella nopeasti, ja kyl tata paikkaa jaa ikava

Monday, November 2, 2009

jos, nain, tai sit nain, vai sittekin nain

leffa lista
  • operatio valkyrie (paskin versio mita tullu nahtyy ikina)
  • i am a legend
  • adam &eva
mitapa muuta, yllari yllari bileet, ja muistoks kivan nakoset kasi ja jalka


anni osaa laittaa ruokaa piste com
siis tos torstai paivalla piti laittaa jauhelihakastiketta, oli levy kuumana ja pyrin levittaa ruokaoljyy kaikkialle pannuu, ja yhtaakkia rasva oli mun sormella ja mun jalasssa. ja eii h"""""""""""". ei kun vaan kylmaaa vetta ja odottaa et hoitsut tulee kotiin tyopaivansajalkeen. totesivat et kadessa taitaa olla 3 asteen palovamma, jalkasta otettiin nestee pois, loytyy kyl tota video kuvaa. mutta nain. nyt ne alkaa jo olla parempia.

tyoviikko alkaa toistaa itseaan. alkaa olla jo tosi tylsaa. viikol muutenkin huomas et oli tosi vasynyt, ei jaksais, ehka taa o tata syksyvasymysta.

viikonloppua miettiessa kuultiin 3 bileista. house on firessa pe halloween bileet, la mbabanessa halloween bileet ja manzinissa 20 dj bilett. et valitse naist et mita haluut teha. parjantai oli niin vasy et ei jaksanut lahtee mihinkaan. mut lauantai oli sitten lauantai. muutama kaveri tuli mbanesta meian kaa viettaa iltaa. suunitelmissa oli menna 20 dj bileisiinn, muut vaparit sano et ei siel ooo mitaan, e turha menna sinne. ja turha lahtee toiseenkaan manzinin meno mestaa kun mukana oli vain yks poika. no ne soitti meille lapsenvahdeiksi=) muutaman paikallisen ja ne lupas tulla. no ne tuli ja sano et hei me mennaa mbabaneen et tulkaa sinne. ei meinannu sukoo et me pysytaan manzinissa. No lopulta ne heitti meiat 20 dj bile paikka ja sano lahtevansa mbabanenn, oltiin bileissa about tunti, oli siel porukkaa mut musa ihan syvalta, sit soitti taa paikallinen ja ne olikin manzinissa ja ne tuli hakee meiat ja vei toisee yokerhoon. paastiin pihaa niin se sano et no ei taal oo mitaan kaikki lahos pois. vaihtoehtoina oli oke takas meian luo bileet pystyyn tai paikallisen. okei paatos mennaa paikallisen luo,haetaan vaan juotavaa mukaan.

no lahetti site meilta ajaa kohti kaverin kamppaa, keskustast otettii yks sen tuttu kyytiin ja heitettiin se sen kotiin ja jatkettiin matkaa. ku oltiin lahella paikallisen kotiin, niin se paatti et hei tos vieressa on baari kaydaan tsekkaa se. no mentiin sinne ja loydettiin illan parhaat bileet.henkattin sit siel loppu ilta.

launtaina kaytiin myos paikallisessa kynttilatehtaalla. makeita kynttiloita, ja oli makeeta naha, et ne teki ne oikeesti ite ja kasin.