Sunday, October 31, 2010

vala


Minä vakuutan kunnian ja omatunnon kautta,
että ammatissani sitoudun ihmisyyden kunnioittamiseen.
Toimintani päämäärä on edistää asikkaan kykykä
ja mahdollisuuksia itsenäiseen elämään
ja täysivaltaiseen kansalaisuuteen.

Puolustan asiakkaani ihmisoikeuksia.
Pyrin ehkäisemään ja estämään yksilöiden ja ryhmien
yhteiskunnallista syrjäytymistä sekä
poistamaan huono-osaisuuden seurauksia 
ihmisten elämässä.

Suojaan asiakassuhteen luottamuksellisuutta.
       Sitoudun ammattikuntani eettsiin periaatteisiin ja
        ohjeisiin, enkä painostuksestakaan toimi
ammattietiikan vastaisesti

29.10.2010

Monday, October 4, 2010

Kypsyystaso

oonmpa huono blogin pitäjä.

Kaikkee on tapahtunut yli 2,5 kuukaudessa-

Siis otin vastaa työpaikan, ja siitä lähti liikkeelle asunnon hankkiminen uudesta kaupungista. Onneksi kämppä löyty suht hyvältä paikalta, ja pikku hiljaa sisustaen paikka alkaa näyttää kodilta,

Ennen muuttoa piti valmistaa opinnäytetyö. se ei ollukkaa ihan helppo homma. Koulun puilelta meiltä vaihtu ohjaaja 1,5 ennen esitarkastukseen jättöä ja viikkoa ennen saatin ensimmäinen kunnon palaute. No iso muutos operaation jälkee saatiin jätettyy työ, esitys hoidettu ja viimeinen versio jätetty. työ löyty theseus tieto kannasta. Muutenkin oppinnot saatu päätökseen viimeiset suoritukset saatu ja läpi on menny.

Pariviikkoa sitten samaaa syssyy sattui kypsyyskoe ja asunnonluovuttaminen pieksämäeltä pois,Kypsyyskoe sanana laittoi miettiimää viimeistä kolmea vuotta mitä mäellä tuli tehtyä ja opittua. aamulla jolloin luovutin avaimet pois, katselin tyhjää kämppää ja ymmärisin kuinka paljon on kasvanut henkisesti kolmena vuotena. Ihan eri tyttö lähtee ovesta ulos kuin se pieni tyttö joka ensimmäisen kerra vähän yli kolmevuotta sitten ensimmäisen kerran ovesta sisään astui.

Pitkää oon heittänyt läppää siitä, että henkisesiti oon ihan teini ja lapsi, henkinen ikä se ehkä 15. mut nyt tajuaa kuinka paljon kasvanut. On oikeesti oppinut huolehtii itsestään ja tekee oikeasti ite omat päätöksen ja tietää mikä itelle sopii ja mitä ite haluu oikeasti tehdä, ja uskaltaa tavoitella omii unelmii.

Kolmessa vuodessa oikeesti on kypsynyt, ja vastuullinen aikuinen ehkä on tulossa esiin kaiken höseltämisen peitosta.Vaikka edellee tykää höseltää ja mennä tehdä, mitkä' oman persoonan mukaista, mutta ehkä se pieni aikuisuus paistaa sillä, tietää mitä voi tehdä ja mitä ei voi tehdä tietyissä tilanteissa.